Joulun lapset keskellämme

 Viime päivinä on vietetty koulujen joulujuhlia. Enkeli taivaan on kajahtanut korkeuksiin,  maassa on rauha ja hyvä tahto – toivottavasti myös kaikissa kodeissa. Joulukuvaelman pienet Mariat ja Joosefit matkaavat joka joulu Beetlehemiin, jonka majataloista ei köyhälle nuorelleparille paikkaa l Lisää

Kadonnutta mainetta etsimässä

  Erilaisissa kyselyissä on tiedusteltu ihmisiltä, mitä he arvostavat eniten asuinpaikassaan. Ykkössijalle nousevat yleensä laadukkaat peruspalvelut, joista tärkeimpinä pidetään päivähoitoa, turvallista lähikoulua, toimivaa perusterveydenhuoltoa ja hyvää vanhusten hoivaa. Monet ovat valmiita veronk Lisää

Minne menet, Hämeenlinna?

Kaupungin tulevan vuoden talousarviota valmistellaan melkoisen haastavassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa. Valtionosuudet pienenevät,  palveluiden tarve lisääntyy ja kaupungin velkataakka kasvaa kohisten. Epäselvyydet yhtiöiden hallinnossa ja johtamisessa syövät poliittista luottamu Lisää

Ihanaa kesää – myrskypilvistä huolimatta!

 Hallitus on sitten saatu kasaan ja KD saanut sisäministerin painavan salkun. Onnea ja menestystä kaikille uusille ministereille, joilla haasteita tulee riittämään! Sisäministeri Päivi Räsänen haasteet eivät ole vähäisimpiä, kun sisäministeriön vastuulla on koko maan sisäinen turvallisuus, rajavalvo Lisää

Toreilla kuultua

 Vaalikampanjan aikana olen tavannut ihmisiä toreilla ja turuilla. Vaalityössä parasta onkin juuri ihmisten kohtaaminen. Olen saanut kuunnella monenlaista tarinaa ja kannanottoa. Tässä niistä muutama. Eräs perheenisä tuli juttelemaan kanssani verotuksesta. Mies on hyvätuloinen agronomi ja kahden all Lisää

Investointi tulevaisuuteen

 Olen toiminut opettajana 26 vuotta. Näiden vuosien aikana moni asia koulussa on muuttunut. Enää ei kirjaintauluissa lue ”N niin kuin neekeri” eikä luistelutunnilla leikitä ”Kuka pelkää mustaa miestä”.  Enää ei nousta seisomaan vastatessa eikä seisota nurkassa häpeämässä. Työtavat ovat kehittyneet, Lisää

Hiukan onnea elämään

 Eduskuntavaalivuoden alkaessa on hyvä muistella, mitä englantilainen valtiomies Thomas Moore toivoi ja rukoili jo 450 vuotta sitten. Asiat lienevät edelleen ajankohtaisia itse kullekin, varsinkin vaaleissa ehdokkaina oleville… ”Herra, lahjoita minulle ruumiin terveyttä ja kylliksi järkeä pitääkseni Lisää

Koti, uskonto ja isänmaa

 Olin tänään eduskuntatalolla Kristillisdemokraattien ehdokaskoulutuksessa sekä vaalikampanjan avajaisissa. Päivässä oli suuren urheilujuhlan tuntua! Vaalikampanjan avajaisiin ilmoittautui ennätysmäärä osanottajia ja tilaisuus jouduttiin viime hetkellä siirtämään eduskuntatalon naapuriin Bio Rexiin. Lisää

Mieheksi ja naiseksi

 Viime päivinä on käyty kiivasta homokeskustelua. Keskustelun voima ja vaikutukset ovat yllättäneet jokaisen. Kirkosta eroamisluvut ovat murheellista luettavaa ja täytyy toivoa, että virta kääntyy ennemmin tai myöhemmin toiseen suuntaan. On kuitenkin hyvä, että keskustellaan perusarvoista, joihin my Lisää

Vammaisena, silti yhdenvertaisena

Viime keskiviikkona kokoontui Virvelinrantaan kirjava joukko uteliaita ihmisiä pyörätuolilla, rollaattorilla ja omin jaloin sisään astellen. Uusi palvelukeskus teki vaikutuksen: valoa, avaruutta, värejä, monenmuotoisia tiloja niin vammaisten kuin terveiden käyttöön. Upeaa, että tällainen talo on sa Lisää
css.php